longer.blue

Keikkaraportti Quest Master (AUS), Jääportit 30.1.2025 / 6. Linja Jätettyäsi matkaviittasi tavernan järjestyksenvalvojien huostaan nouset raput juhlasaliin. Välittömästi oikealla puolellasi on illan viihdyttäjän tuomia varusteita. Luot katseesi pitkähihaiseen paitaan, jonka etupuolella on loitsivia velhoja ja linnoja; tuo se olisi upea pukea yllesi seuraavan kerran kun seikkailet tyrmissä pelitoveriesi kanssa. Paitaa on kuitenkin tuotu maahan yksi kappale ja sekin väärän kokoinen. Pahus. Onneksi kangasmerkkejä on monenmoista sorttia, sellainen saa luvan riittää muistoksi. Tavernanpitäjä tarjoilee sinulle keskihintaisen, mutta heikkolaatuisen muovikolpakollisen olutta. Astelet juhlasalin keskelle, jossa muut kaltaisesi kynällä ja paperilla seikkailijat, pääasiassa parrakkaat, mustiin pukeutuneet, hienkatkuiset sellaiset, odottavat mitä tuleman pitää. Aistit epävarmuutta; millainen mahtaa olla dungeon synth -konsertti? Lavalle astuu kaapuun pukeutunut mies, joka ilmeestään ja ulkomuodostaan päätellen vihaa smurffeja. Kuvanheittäjä ei käynnisty,eikä tietokone aloita taustanauhan toistoa monista tuskaisista irvistyksistä huolimatta. Viimeisellä yrityksellä audiovisuaalinen seikkailu kuuta ulvovien susien ja talvisessa metsässä heiluvien soihtua kantavien vaeltajien kanssa alkaa. Neljännesvuosisadan luolastomusiikkia säveltänyt Jääportit-nimeä kantava velho ei yritäkään hämätä seuraajiaan ensimmäisellä Helsingin keikallaan, hän vain painaa nappia ja nyökyttää päätään satunnaisten patarumpujen tahtiin. Musiikki on kuin suoraan kuluvan vuosituhannen alun fantasiaseikkailupelistä ja sehän vain kelpaa yleisölle. Loppua kohden musiikki saavuttaa jopa mukaansatempaavia rytmejä ja videot säilyttävät talvisen teemansa, joskin ovat psykedeelisempiä, mikä tuo sopivan annoksen dynamiikkaa esitykseen. Tämän loppuosion jälkeen velho kiittää ja poistuu. Minä ja monet muut olemme kokeneet elämämme ensimmäisen tyrmämusiikin konsertin ja se oli maagista. Vartin jälkeen kun tyhjät kolpakot on vaihdettu täysiin ja hengitystiet on täytetty virkistävillä kevytsavukkeiden aromeilla, lavalle saapuu nahkarotsiin ja maastokuvioiseen lippalakkiin sonnustautunut pitkähiuksinen viiksihahmo Australian takamailta. Taustakankaalle pompsahtelee teksti ”Quest Master” kuin pasianssin sähköisen version päättyessä ja kaiuttimista alkavat soida tunnelmalliset seikkailuun johdattelevat syntetisaattorisävelmät. Kappaleiden mielikuvitusta hivelevät nimet kuten ”Cathedral of Glistening Hope” tai ”The Elder Mirror of Unspoken Truths” ilmestyvät kankaalle ja taustalla kirmaa milloin metsäneläimiä, milloin keskiaikaisten linnojen eteen ristihäivytettyjä hahmoja 90-luvun ensimmäisistä kolmiulotteisista taistelupeleistä vhs-filmille taltioituina. Edellisestä aktista eroten tämä luolastomestari myös synnyttää sävelmiä reaaliajassa koskettimillaan. Kappaleet on uudelleen sovitettu live-tilannetta varten, ja melodiat ovat genrelleen epätyypillisesti hyvinkin mieleenpainuvia. Meininki on kaikessa hyvässä erittäinkin käppää. Kolme varttia taianomaisissa vaporwavemaisissa maisemissa menee kuin siivillä ja huomaat monesti sen kuluessa uppoutuvasi seikkailun tiimellykseen. Tämäkin lyhyt hetki oli kuin parhaasta kokemastasi roolipelistä, jossa pelinjohtajan ei tarvinnut käyttää sanoja kuvatakseen tunnelmaa. Kokemus täyttää sinut uudella seikkailunpalolla. ⭐️⭐️⭐️⭐️1/2